Cafe Ursula Cafe Ursula Aleksi Liity Pirittan Facebook yhteisöön

Parkkitilaa teatterin
pihalla
1 e/ tunti.

Takaisin 60-luvulle, ainakin joka kuukauden toinen keskiviikko!

Lähetetty 23.01.2012 klo 11:35

The Oldies
image
The Oldies on neljän pitkän linjan muusikon vuonna 2003 perustama sixties-bändi. Bändin solisti ja komppikitaristi Curre Andersén aloitti soittouransa 1960-luvun alun legendaarisesta Nameless-bändistä yhdessä Hasse Wallin ja Kajde Westerlundin ja Lasse Kvistin kanssa. Myöhemmin Curre on soittanut mm. The Diamonds -bändissä. Herkät balladit, country ja myös reilu rock’n roll-vääntö on Currella hyvin hallussa.
Soolokitaristi Eki Sutela oli Curren kanssa samaan aikaan Diamondseissa. Vaikka Eki keskittyikin 1960-luvun alussa “keikkailemaan” vain kotipihan hiekkalaatikolla, on hän ottanut tuon ajan musiikin tyylikkäästi haltuun myöhemmin eri kitarabändeissä. Blues ja rock’n roll kuuluvat rautalangan lisäksi mielimusaan, jota Fender Stratocaster toistaa Ekin komennuksessa.
Basisti Matti Saari on soittanut vuosien varrella useassa eri kokoonpanossa. Niistä yhtenä voidaan mainita Pohjois-Suomen ylpeys Battaglia, jossa Matti oli 1970-luvulla basistina. Matilta irtoaa tanakkaa bassoilua tyylilajista riippumatta!
Rumpali Hate Sjöblom on tuttu mies mm. The Ronski Gang -bändistä. Tämä ”rumpukioskin animal” takoo kannuistaan sellaisen biitin, että sille sokkelille on hyvä rakentaa! Hate onkin yksi Suomen parhaista rock’n roll -rumpaleista!
The Oldies soittaa 1960-luvun parhaita melodisia laulu- ja kitarabiisejä. Kaikki neljä bändin jäsentä laulavat ja jokaisella on myös omia soolobiisejä. Bändi kumartaa sellaisten legendojen suuntaan kuten The Beatles, Elvis Presley, Cliff Richard, The Shadows, Roy Orbison, Tom Jones, Jerry Lee Lewis, The Tremeloes ja Ricky Nelson.
Bändin motto kuuluu: “asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin Elvis Presley!”
The Oldies - 8. helmikuuta klo 20.00!